keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

The Nameless


Tänään uskaltauduin vihdoin alennusmyynteihin. Arvelin, että siinä voi käydä joko huonosti tai todella huonosti. Rahaa kun ei koskaan ole ihan kamalasti. Liikaa ainakaan. Ihan hyvin siinä lopulta kävi. Tämänhetkiset henkkamaukka ym. trendit ei jostain syystä oikein uppoa minuun, niin on helppo kävellä monista alerekeistäkin ohi. Kevätkamppeet (joita oli olemattoman vähän enää tähän aikaan vuodesta) taas olisi uponnut ihan täysiä. Kai mä olen vähän last season. Löytyi sieltä kuitenkin huipuhko neuletunika, jossa on napit sivuissa ja pikkuruiset taskut edessä. Tänään ilta hippaloitiinkin sitten tässä asussa.


Katselin tänään myös kaupungilla vähän sillä silmällä näyteikkunoita josko sieltä löytyisi tuleva synttärilahjani. Eipä löytynyt ei... Kenkäkaupan ikkunassa oli lähes täydellisyyttä hipovat gladiaattorit, mikä on todella outoa sillä en pidä kyseisistä kengistä. Pikaisen sisään ryntäämisen ja sovituksen jälkeen totesin kengän istuvan jalkaan todella huonosti ja minähän en osta taas kenkiä, joilla kävely tuottaa suurempaa tuskaa kuin hammaslääkärissä käynti. Sinne jäivät ne kaunokaiset odottamaan parempia jalkoja. Olisivat olleet vielä alennuksessakin...

Ylihuomenna on paljon toivomani yllätyssynttärit. Älkää kysykö mistä mä tiedän sen :D Ei kukaan ole edes oikeasti järkänny mulle juhlia, vaan elättelen koko ajan toiveita, että joku sellaiset pitäisi. Päivähän etenee luultavasti niin, että työpäivän jälkeen menen pussikaljalle ja katson ketä saapuu paikalle.. Ainakin sääennusteet näyttää hyvältä sen suhteen!

Jatkampa iltaa Dexterin seurassa vihreää teetä nautiskellen noms. Tukkaongelma edelleen auki...

3 kommenttia:

  1. Sun yllärisynttärit on sitten viikon päästä :) Tunika on nams!

    VastaaPoista
  2. Kivoja yllärisynttäreitä=) Vähän magee tuo tunika. Just noi napit tossa sivussa tekee siitä kivan. Mä oon niin herkkis etten o koskaan pystyny katsomaan yhtäkään jaksoa Dexteriä=)

    VastaaPoista
  3. Keke: Kiitosta vain. Saa nähdä millaset pippalot tulee vai jäänkö yksin. Kuvamateriaalia melko varmasti luvassa. Mulle ei dexter tuota ongelmia kun siinä mässäillään niin yli sillä verellä ettei tunnu enää missään :D

    VastaaPoista