perjantai 30. heinäkuuta 2010

Ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla

Päivät on kuluneet verkkaiseen ja olen vain nauttinut päivistä. Lähinnä tekemättä mitään. Olen sitä mieltä, että kesälomalla ei ole pakko panostaa ulkonäköönsä. Siinä syy miksi olette nähneet kuviani niin vähän viime aikoina.

Eilen tylsyyksissäni laitoin kynteni kuntoon pitkästä aikaa ja keksinkin kuvata teille sitten vaikka niitä.


Oranssinpunainen lakka tarttui tässä eräänä päivänä Seppälästä mukaan, kun en omista ainuttakaan edes punaiseen vivahtavaa kynsilakkaa. Väri näyttää välillä punaiselta ja toisenlaista taustaa vasten ihan oranssilta. Mukavaa minusta se.

Muistin myös, että kävin pari viikkoa sitten kampaajalla! Ilosaarirock-kuvista ei ehkä saanut kunnolla selvää uudesta leikkauksesta, joten ajattelin senkin aikani kuluksi kuvata ihan kunnolla. Tai vähemmän kunnolla, kun en jaksa näyttää hyvältä.


Istuessani kampaajan tuoliin sanoin kampaajalle, että tee mitä haluat, kunhan se on radikaalisti lyhyempi kuin aikaisempi retkuni. Niinpä hän sitten päätti, että minulle käy toiselta puolelta pitempi tukka (josta olenkin salaa haaveillut). Vielä, kun saisi toisen puolen kasvamaan vähän ja seuraavaksi varmaan leikkautan toisen puolen vielä lyhyemmäksi. Väristä en luovu. Nyt, kun löysin keinon pitää punainen punaisena, se saa olla ja pysyä.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kahdeksannollakaksinollanolla!

Palataan vielä viikon taakse Ilosaarirockiin kuvien muodossa, jotka sain vasta. Itse en jaksanu tänä vuonna kameraa raahata edes Joensuuhun asti, kun eihän ne anna järkkäreitä vielä festarialueelle. Eli muutama iloinen pläjäys.


Kaksi oikein onnistunutta reissua Joensuuhun parin viikon sisällä ei ole minusta yhtään huono saldo. Voisi jopa sanoa, että on ollut ihan onnistunut kesäloma!

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Maybe you like it?

Näin ne päivät taas juoksee vaan eteenpäin ilman, että mä edes huomaan. Viikot on kuluneet viileässä asunnossa lekotellen, välillä uimaan pulahdellen ja viime viikonloppuna Ilosaarirockissa.
Kamera ei ole ollut turhan tiuhaan mukana ja mitään raportoitavaakaan ei oikeastaan ole ollut. Olen vain nauttinut kesästä. Katsellaan tässä, jos elämässä vaikka tapahtuisi jotain, mistä voisi bloggailla.


tiistai 20. heinäkuuta 2010

Suunnittele omat kengät!

Nellyllä on taas ihanaakin ihanampi kilpailu. Ei riittänyt, että sai suunnitella keväällä bikinejä vaan nyt saa suunnitella kenkiä! Itse tein tuollaiset aika simppelit kengät Vagabondin thelmat mielessäni. Sillä mikä voisi olla parempaa kuin thelmat kesäversioina!

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Palataan kaupunkiin myöhemmin

Palaan vielä viime viikonloppuun vaikka seuraava jo kolkuttelee ovella. Viikonloppu tuli vietettyä tuolla itä-Suomessa päin kaverin polttareiden merkeissä. Ajattelin, että kuvat kertovat enemmän kuin minun epäselvät selostukset tai jopa tuhat sanaa.

Kaikkien järjestettyjen äksönpäksöneiden jälkeen tuli siirtyminen mökille, jossa kohtalona oli ihanat hemmottelut ja paljussa lilluminen. Ja näistä asioista kukaan ei halua kuvia julkaistavan.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kun Jutta maximekon osti

Ajattelin tänne laittaa vähän viime aikaisia ostoksia, joita alesta on löytynyt.

Ensin harmaa lyhyt hamonen jättisuurilla taskuilla. Hameessta kuuluu olla taskut sanon mä.

Sitten itsessänikin hieman hämmennystä herättävä maximekko. Olen ihminen, joka reagoi hyvin usein menneiden vuosikymmenten kierrättämiseen hyvin nihkeästi ja mm. leggareista taisin pari vuotta sitten todeta, etten ikinä laittaisi moisia jalkaani. Ja kas, paljonkohan niitä kaapista löytyy. Tämä mustavalkoraidallisuus aiheutti minussa hieman samanlaisia reaktioita vielä puoli vuotta sitten, sillä muistelen, että äidilläni oli joskus vastaavan tapainen mekko lapsuudessani. Nyt mustavalkoisuus on kuitenkin hurmannut minut niin, että tämä on mitä parhain kesävaate.


Kirosin tänään taas sitä, miten lyhyeksi olenkaan syntynyt.


Ja sitten otin ompelukoneen esiin. Ja nyt näytän ehkä vielä vähän lyhyemmältä pitkässä mekossani.