perjantai 31. joulukuuta 2010

Hauskaa uutta vuotta 2011!

Jäi näköjään tällä viikolla tämä bloggailu vähemmälle, kun internet sanoi poks. No eilen haettiin uusi ja nyt onkin jo uusivuosi! Viikko on mennyt täällä Kajaanissa lekotellessa vanhempien luona ja ystäviä tavaten. Tänään kokoonnumme viimeistä kertaa tällä lomalla koko porukalla ja vietämme oikein lämminhenkisen ja mukavan vuoden vaihtumisen. Sunnuntaina otan sitten jo taas suunnaksi Helsingin. Jos joku haluaa, niin voin vielä yrittää uudenvuoden jälkeenkin esitellä muutamia kivoja juttuja, joita joulupukki toi, mutta luulempa, että niihin juttuihin on ehditty jo kyllästyä.

Nyt en halua muuta kuin toivottaa oikein hauskaa ja turvallista uutta vuotta kaikille!


(Kuva meidän tämän vuotisista venetsialaisista)

torstai 23. joulukuuta 2010

Rauhallista joulua!

Kotiuduin maanantaiyönä takaisin Kajaaniin vanhempien luokse joulua viettämään ja pari päivää onkin mennyt ihan jouluhulinoissa. Nyt on kuitenkin piparit leivottu ja lahjat paketoitu ja voin suunnata mökille nauttimaan joulusta. Palataan taas ensi viikolla asiaan ja katsellaan vaikka mitä pukki toi ja mitä uusivuosi tuo tullessaan.


Mukavaa ja rauhallista joulua kaikille!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Käyhän se joulukortista tämäkin

Kun kerran aloitin noilla joululahjoilla pröystäilyn, niin on pakko laittaa tänne joulun tähän asti hauskin lahja. (Se on tiskirätti...)

perjantai 17. joulukuuta 2010

Hairway to heaven

Vielä pari hyvin hyödykästä ja herkullista juttua, jotka tarttuivat mukaan töistä kaappien tyhjennyksen ja joulumielen jakamisen yhteydessä.


Olen kuullut niin paljon hyvää noista Four reasonsin tuotteista, etten voi olla itsekin kokeilematta. Tuossa super shaperissa on vieläpä todella miellyttävä tuoksu. Ei sellainen lakkamainen, eikä kuitenkaan ikävän imelä niin kuin jouduin Got2be:n lakan kohdalla toteamaan. Ei lainkaan parfyymimäinen, vaan mukavan raikas. Pitää vielä testailla vähän paremmin pysyvyyttä, niin voin sanoa lopullisen mielipiteeni. Mutta en usko, että on ihan turhaan kehuttu tuote.

"On kivaa olla töissä kivassa paikassa!"

Tämän joulun tähän mennessä saaduista lahjoista ehdottomasti paras on ollut Minna Parikan. Jo pelkästään tuo kortti lämmittää sydäntä. Silkkihuivi oli sille sitten kiva kaveri.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Joulu saapui meillekin

Täällä aloiteltiin joulua ihan urakalla tällä viikolla. Tein kortteja, leivoin joulutorttuja ja laitoimpa seinälle muutaman joulukoristeenkin.


sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Ofelia Market

Sunnuntai-iltapäivän ratoksi kävin katsastamassa Ofelia Marketin.


Parin joululahjan lisäksi löysin itselleni tämän kauniin kaulakorun.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Lumikinosten keskeltä

Huhhei. Vihdoin vähän jotain täältäkin suunnalta. Viikko on ollut melkoinen kaikkine muutoksineen ja uuteen työpaikkaan totutellessa onkin ollut paljon ihmeteltävää. Samalla on tullut tutustuttua, mitä kaikkea kodin ympäristöstä löytyy ja tietenkin wowin uuden lisäosan myötä aikaa on saattanut kulua senkin parissa jonkin verran...

Muutamia tunnelmallisia kuvia itsenäisyyspäivältä. Samalla vilauttelen juuri muutettua kotia :)


Sekä pari viime päivää ihastuttaneet eBay-saappani, jotka ovat olleet pelastus aamuihin, kun yrittää kahlata polvia myöten hangessa töihin. Herttoniemessä ei ilmeisesti vielä tunneta aura-autoja.. Näissä on maailman lämpimin karvavuori ja hintaa oli huimat 12 puntaa.


Sen lisäksi, että niistä saa tollaiset klassiset kivat nauhakengät, niihin voi lisätä myös tollasen solkisysteemin ihan fiiliksen ja asun mukaan. Tuon varren saisi vielä taitettua niin, että kaunis karvavuorikin tulisi näkyviin, mutta silleen ei oo tullu vielä kokeiltua.


Vielä kuva minun naparetkivarustuksesta, kun aamuisin lähden uhmaamaan lunta ja jäätä.


Niin ja vielä yksi pyyntö! Olis kiva, jos kävisitte vaikka kommenttiboksiin heittämässä ideoita ja toiveita, mitä haluaisitte täältä lukea. Nyt, kun kouluprojekteja ei juurikaan ole esitellä, työjutuista en vielä tiedä ja aika on kortilla, niin pitää yrittää vähän priorisoida. Haluan kirjottaa tänne sellasia juttuja, joita jaksatte lukea! :)

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Hey, it's me, I'm alive!

Heippa vaan taas!
Täällä aletaan toipua muutosta ja töihinkin on päästy jo kiinni ja päivärytmi alkaa hiljalleen muodostua. Ikimuistoiseksikin voisi haukkua ensimmäistä talveani Helsingissä tämän ihastuttavan sään takia ainakin. Ja luulempa, että jonkun muunkin.

Koti (sekä pää) on niin hirveässä kaaoksessa vielä, että en halua sitä kovin kummemmin vielä esitellä, malttakaa siis. Uudet talvikengätkin sain vihdoin tänään ja niitä tekisi mieleni esitellä, mutta lähes 10h kuvauspäivän jälkeen tuntuu siltä, että saatan siirtää niidenkin kuvaamisen huomiseen. Kiitos ymmärtäväisyydestä teille. Olette ihania :)