Hauskaa ja vastuullista uuttavuotta kaikille!
torstai 31. joulukuuta 2009
Hauskaa uuttavuotta!
Samasta syystä kuin blogi on täyttynyt viime aikoina minun vikinästä, tänään ei tullutkaan kuvia minun uudenvuoden mekosta. Ehkä huomenna sitten, jos hengissä ollaan vielä.
Aiheesta ja sen vierestä
juhlat
tiistai 29. joulukuuta 2009
Kiss while he is still silent
Varoitus: Sisältää liikaa kuvia.
Sydämeni alkaa hiljalleen itkeä verta kameran suhteen. On kuin käsi olisi leikattu irti, kun valokuvia ei voi siirtää suoraan kamerasta omalle koneelle. Samaan syssyyn on mennyt intohimot kuvausta kohtaan ja samalla bloggailua, koska blogini ei ole mitään ilman kuviani. Nyt kuitenkin sain joulun kuvat koneelle. Minusta ei irtoa niin mielenkiintoista juttua, että joku jaksaisi ihan lukemisen ilosta tätä seurata. Siksipä siis suurimmaksi osaksi kuvia tänään. Huomenna näette, mitä ompelin tänään!
Joulu meni hieman nopeasti, mutta hyvin tunnelmallisesti.

juhlat,
valokuvaus
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Siellä missä on jo joulu
On vihdoin minukin vuoroni lähteä joulun viettoon. Lähden perinteiseen tapaan mökille juhlimaan joulua ja syömään äitin ruokia massun täyteen. Blogi pysyy siis ainakin joulun ajan hiljaa. Katsellaan uudestaan sitten joulun tuolla puolen :)
Rauhallista joulua kaikille!
Aiheesta ja sen vierestä
juhlat
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Jos sä tahdot niin, tulen jouluksi kotiin
Tosiaan tämä uusi käyttis aiheutti sellaisen ikävän vaivan, että en saa enää kamerasta kuvia koneelleni ja aika pitkälti kuvien pohjalta tätä blogiani pyörittelen. Eli voi olla niin, että tämä hiljaiselo jatkuu jonkin aikaa vielä, kun keksin ja jaksan tehdä tälle asialleni jotain. Pari kertaa oon nyt käyny äitin luona laittamassa kuvia koneelle, mutta eihän se oo ihan sama asia.. Lisäksi kohta on joulu ja lähden mökille äidin lihapatojen ääreen, niin minusta ei varmasti kuulu mitään.
Joulua täällä jo kovasti odotellaan ja kävin hakemassa joulutennelmia kirkossa kauneimpien joululaulujen muodossa. Kajaanin kirkkoon ahtautui tänään yli 1300 ihmistä laulamaan joululauluja. Se on jotain ihan käsittämätöntä..
Näin mentiin.
Päässä oli jo tämän joulun ensimmäisiä lahjoja. Minä possu.
Ja loppuun vielä demonstraatio siitä, miltä näytän, kun istun nörttäämässä kaikki illat koneellani. Tai jotain.

päivän asu
tiistai 15. joulukuuta 2009
Sieltä mä tuun ja sinne mä jään
Aiheesta ja sen vierestä
vouhotus
maanantai 14. joulukuuta 2009
Lista asioista
Kuulumisia:
-Tänään sähköpostiin kolahtaneesta Lindexin mainoskirjeestä bongasin Lindex Fashion Report TV -linkin ja haltioiduin ihan täysin tuosta tulevasta mainoksesta. Se jotenkin vain upposi. Linna, kauniita naisia ja ihania alusvaatteita. Voiko olla enemmän tohkeissaan! Toivottavasti mainos on yhtä hyvä kuin kuvaukset antavat ymmärtää.
-Tietokoneeni asenneltiin lauantaina uusiksi. Nyt olen windows 7:n onnellinen käyttäjä. Paitsi kameraongelmat "yllätti" taas ja nyt kamerasta ei irtoa enää pihaustakaan, kun sen laittaa koneeseen kiinni. Kiitti vitusti microsoft. Vielä jonain päivänä siirryn kokonaan linux-käyttäjäksi.
-Nörttijuttuja jatkaakseni - ultimaalinen wow-innostus on vallannut minut ja tiiätte mitä tää tyttö tekee illat. Myös Caste Age on ihan kiva facebookissa jumittaessa...
-Ei muuten, mutta kouluhommilla alkaa olla deadline tossa viikon päästä ja pitäis saada työt kasaan...
-Laiskuus on iskenyt aivan totaalisesti tänne suunnalle. Kämppä on kuin kaaos, tukkaa ei jaksa hoitaa ja pukeutuminen on lähinnä sitä, mitä kaapista kävelee vastaan tai on puhtaana.
-Joululahjoista on vielä puolet ostamatta. Sisko ei saa tänä vuonna joululahjoja, koska ei tule kotiin jouluksi.
-Sain ompeluintohimoja takaisin, kun tekaisin sen naamiaisasun ja tänään ompelin jo toista hametta - en siis ihan laiskimus ole ollut!
Halutaan huostaanottaa valtava, lämmin neulepusero, johon voi kääriytyä!

maanantai 7. joulukuuta 2009
The night is yours alone
Viime perjantai toi taas valtavasti iloa elämään. Eräs hyvä ystävä sai nimittäin painaa valkolakin päähänsä ja mikäs sen mukavammalta maistuisi kuin kahvihetki pimeän talven keskellä. En oikein suunnitellut asuani jostain syystä etukäteen, vaikka tavallisesti nämä asiat kuuluu olla mietittynä. Elämässä on ollut viime aikoina niin paljon mielenkiintoisempia asioita, että en ole panostanut pukeutumiseen tai omaan ulkonäkööni juuri lainkaan. Bloggailu on jäänyt siinä sivussa ainakin viimeisen viikon ajalta vähemmälle.
Tässä kuitenkin pieni maistiainen perjantailta.
Juhlien jälkeen suuntasimme tiemme kauan odotettuun miittiin Ukkohallaan. Perillä odotti jo aika riehakas tunnelma ja hyppäsin vain sekaan ennakkoluulottomasti ja se kannatti. Koko viikonlopun vallitsi mukava ja lämmin tunnelma ja vaikka kaikilla taisi koittaa heikot hetkensä, ei kukaan tainnut tuntea oloaan missään vaiheessa ulkopuoliseksi. Kameroita paikalla ei ollut -ilmeisesti jonkin alitajuisen yhteisen päätöksen ansiosta, joten kuvamateriaalia ei maailmalle ole jaettavaksi. Kaikkien naamiaisasuista eräs herra otti kännykällään kuvat ja näin laatua siitä irtosi! Elegantisti taas tiskipöydän edessä hän pönöttää siinä.
Kotiin tultiin hengissä ja viikkoa lähdetään tästä aloittelemaan rauhallisissa merkeissä. Saa nähdä miten kamalan stressin saan revittyä itselleni esimerkiksi joululahjoista seuraavan kahden viikon aikana.

viikonloppu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)