Minulla ja ystävälläni muotoiluraudalla oli tänä iltana yhteinen leikki. Voisin hiusten puolesta harkita uraa pin-up tyttönä tai 50-luvun kotirouvana.
Muuntautuminen normaalimaailmaan on taas alkanut ja värjäsin hiukset, tein manikyyrin, pedikyyrin ja vartalokuorinnan. Nyt tunnen itseni taas vihdoin puhtaaksi siitä Ruotsin tomusta...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 17. elokuuta 2011
lauantai 4. kesäkuuta 2011
Uusi malli
Ennen valmistujaisia oli pakko kurittaa hieman takatukkaa ja varasinkin ajan luottokampaajalleni Kajaanissa. Yleensä minulla ei ole ollut mielipiteitä hiusmallin suhteen, eikä ollut siis tälläkään kertaa. Sanoin kampaajalle, että tee jotain ja leikkaa takatukka pois. Tällainen hiusmalli saatiin aikaiseksi tällä kertaa.
Vaikka se muistuttaa hieman tukkakypärää, niin pidän siitä silti kovasti. Ja ikirakastunut olen tietenkin tähän punaiseen väriin, jota en taida olla vaihtamassa ihan hetkeen pois.
Vaikka se muistuttaa hieman tukkakypärää, niin pidän siitä silti kovasti. Ja ikirakastunut olen tietenkin tähän punaiseen väriin, jota en taida olla vaihtamassa ihan hetkeen pois.
Aiheesta ja sen vierestä
hiukset
lauantai 30. huhtikuuta 2011
I'm so straight
Anteeksi pitkähkö hiljaiseloni taas tässä viime aikoina. On vain ollut niin hirvittävästi tekemistä, väsymystä ja ei ole ollut aikaa tai aiheita postailla. Jatkaakseni kuitenkin edellisestä eli hiusasiasta, niin kaivoin tässä eräänä päivänä todella pitkästä aikaa suoristusraudan kaapista esille. Jälki oli tämmöistä.
Hauskaa, miten ilme muuttuu, vaikka vain suoristaa suorat hiukset. Pituutta kasvatellaan niihin nyt sitten ainakin vähän aikaa, kunnes taas kyllästyn. Värjäys on taas ensi viikolla edessä, kun juurikasvu puskee aika pahasti. Vapuksi en ehtinyt värjätä, mutta eipä se lakin alta näy!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Palmikoita
Syksyn näytöskuvia katsellessa on tullut olo, että kyllä vähän pitemmät hiukset ois tosi kivat. Niihin vois tehdä kaikkia ihania lettikampauksia. Tietenkin, kun olisi vielä yhtä taitava tekemään näitä kuin esimerkiksi Kenzon tai John Rochan kampaajat näytöksissä ovat olleet...
Sekä keijumaiset pienet, sirot ja sileät letit näyttävät ihanilta kuin myös pörröiset rokkiletit. Fiiliksen mukaan. Ehkä mulla on aikaa opetella tässä samalla, kun odottelen hiusten kasvamista!
Kuvat: Elle.com, Vogue.com
Aiheesta ja sen vierestä
hiukset
tiistai 25. tammikuuta 2011
Kiviä kaivoon
Nappasin tänään töistä mukaani jotain todella epäminua. Siis rakastan lakattuja ja laitettuja kynsiä. Rakastan niiden laittamista ja työn tuloksien ihailemista. MUTTA: olen käyttänyt viimeset 5-6 vuotta ainoastaan mustaa kynsilakkaa, lukuunottamatta ne kaksikertaa, kun minulle on tehty pikamanikyyri. Tänään nappasin siis mukaani testattavaksi harmaan kynsilakan. Jo väri pullossa houkutteli niin, että maalasin sen kynsiini samantien. Ja hyvältähän se näyttää!

Tästä saattaa tulla mun uusi arkilakka ja unohdan sen mustan, hieman teiniangstivivahteisen lakkani hetkeksi. Uuden hankita olisikin ollut listalla, joten lykkään sitä vähän. Tämä on ihanan neutraali, mutta ihanan asenteikas.
Joku saattaa olla ihan hintsusti hullaantunut erään tietyn merkin hiustuotteisiin, mutta tänään mukaan lähti muotovaahtokin.. Nuo purkit on supersöpöjä. Puolustukseni sanon kuitenkin, että hiuslakka oli superpitävä ja hoitoainekin hyvin tuuheuttava, vaikkakin haju oli kamala. Toivottavasti tämäkin todetaan hyväksi.

Sain myös pienen Marimekko-kärpäsen pureman eilen, kun käväisimme ystäväni kanssa Marimekon tehtaanmyymälässä. Mukaan lähti Kivi-lakanat ja Kaivo kangas, josta väsään makuuhuoneen seinälle taulun. Siitä myöhemmin lisää.

hiukset,
kosmetiikka,
kynnet
maanantai 10. tammikuuta 2011
Hoitavuutta
Innostuin niin paljon siitä Four reasonsin hiuslakasta, että eräänä päivänä Sokoksella vastaan kävellyt tuuheuttava hoitoainekin lähti samalta merkiltä kotiin mukaan. Pullosta nuuhkiessa en huomannut mitään erikoista aineessa, mutta kotona päähän laittaessa tuli vähän paha mieli. Hoitoaine haisee nimittäin ihan hiusvärille. Enkä halua, että mun pää haisee jatkuvasti vastavärjätylle.
Hyvänä puolena voin kuitenkin mainita, että se ihan oikeasti antaa volyymia hiuksille. Mulla kun tuppaa olemaan aika lättänä tukka normaalisti, niin nyt se on mukavan ilmava ja pöyheä. Lopputuloksen valossa voin ehkä sietää tuota hajua silloin tällöin..
Hyvänä puolena voin kuitenkin mainita, että se ihan oikeasti antaa volyymia hiuksille. Mulla kun tuppaa olemaan aika lättänä tukka normaalisti, niin nyt se on mukavan ilmava ja pöyheä. Lopputuloksen valossa voin ehkä sietää tuota hajua silloin tällöin..
Aiheesta ja sen vierestä
hiukset,
kosmetiikka
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Värejä
Ajattelin laittaa hieman parempaa kuvaa tästä tukasta kuin joutavat uusivuosi-räpsyt. Ei sillä, että olisin vieläkään kovin edukseni, mutta tässä hieman parempi laatuista arkitukkaa. Hiukset ovat saaneet taas punaisen väripläjäyksen päälleen, niin ei harmaatkaan enää loista tuolta juuresta.

Ja tänään jaettiin töissä taas hyvää mieltä ja sain mukaani tällaisen huivin. Se on todella iso ja muhkea ja taitaapi päästä arkiasusteisiin ihan vakioksi. Vähän edes jotain väriä tähän mun muuten niin musta-valkoiseen elämään. Ihan vaikka pikkuisen.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Uusi vuosi, uusi tukka!
Yleensä vuoden vaihtuessa tehdään lupauksia paremmasta ihmisyydestä ja laihduttamisesta ja erilaisten tapojen muuttamisesta. Minä taas päätin, että voin uuden vuoden kunniaksi laittaa uuden hiusmallin. Vaikka tavallaan tykkäsin siitä toispuoleisesta mallista, joka oli helppo ja ah niin trendikäs, niin halusin jo jotain vaihtelua. Kovin kauaa kun en yleensä samaa hiusmallia jaksa. Väri on tällä hetkellä kuitenkin niin kohdillaan, että päätin muuttaa muotoa. Tässä peiliräpsäys eilisillalta. Jostain syystä muistutan papukaijaa...
Aiheesta ja sen vierestä
hiukset
perjantai 17. joulukuuta 2010
Hairway to heaven
Vielä pari hyvin hyödykästä ja herkullista juttua, jotka tarttuivat mukaan töistä kaappien tyhjennyksen ja joulumielen jakamisen yhteydessä.

Olen kuullut niin paljon hyvää noista Four reasonsin tuotteista, etten voi olla itsekin kokeilematta. Tuossa super shaperissa on vieläpä todella miellyttävä tuoksu. Ei sellainen lakkamainen, eikä kuitenkaan ikävän imelä niin kuin jouduin Got2be:n lakan kohdalla toteamaan. Ei lainkaan parfyymimäinen, vaan mukavan raikas. Pitää vielä testailla vähän paremmin pysyvyyttä, niin voin sanoa lopullisen mielipiteeni. Mutta en usko, että on ihan turhaan kehuttu tuote.

herkkä nenä,
hiukset
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Hair
Tällä viikolla koulussa onkin vähän spesiaalimpaa juttua. Meillä on nimittäin vieraana kaksi naisopettajaa Petroskoista. Heistä toinen on opettajana hiusalalla ja toinen tekee kynsiä. Joten luonnollisesti meillä on opiskeltu hiuksia ja kynsiä tällä viikolla. Eilen väsäiltiin jotain tosi epämääräisen näköistä liimalla ja tekohiuksilla ja tänään niistä saatiinkin tällainen hiuskoriste aikaan! Muuten aika epämiellyttävää noiden kanssa läträäminen, mutta kihartimella kovien hiuslevyjen muotoilua olisin voinut tehdä enemmänkin.

Tämän päivän aikana syntyi myös pari kampausta ja mun päästä löytyi 10 minuutin pikakampaus (ja turvonneet silmät jonkun ihanan allergiakohtauksen takia).

Huomenna luvassa manikyyriä. Katsotaan mitä kaikkea siellä keksitään.

perjantai 30. heinäkuuta 2010
Ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla
Päivät on kuluneet verkkaiseen ja olen vain nauttinut päivistä. Lähinnä tekemättä mitään. Olen sitä mieltä, että kesälomalla ei ole pakko panostaa ulkonäköönsä. Siinä syy miksi olette nähneet kuviani niin vähän viime aikoina.
Eilen tylsyyksissäni laitoin kynteni kuntoon pitkästä aikaa ja keksinkin kuvata teille sitten vaikka niitä.

Oranssinpunainen lakka tarttui tässä eräänä päivänä Seppälästä mukaan, kun en omista ainuttakaan edes punaiseen vivahtavaa kynsilakkaa. Väri näyttää välillä punaiselta ja toisenlaista taustaa vasten ihan oranssilta. Mukavaa minusta se.
Muistin myös, että kävin pari viikkoa sitten kampaajalla! Ilosaarirock-kuvista ei ehkä saanut kunnolla selvää uudesta leikkauksesta, joten ajattelin senkin aikani kuluksi kuvata ihan kunnolla. Tai vähemmän kunnolla, kun en jaksa näyttää hyvältä.

Istuessani kampaajan tuoliin sanoin kampaajalle, että tee mitä haluat, kunhan se on radikaalisti lyhyempi kuin aikaisempi retkuni. Niinpä hän sitten päätti, että minulle käy toiselta puolelta pitempi tukka (josta olenkin salaa haaveillut). Vielä, kun saisi toisen puolen kasvamaan vähän ja seuraavaksi varmaan leikkautan toisen puolen vielä lyhyemmäksi. Väristä en luovu. Nyt, kun löysin keinon pitää punainen punaisena, se saa olla ja pysyä.

lauantai 5. kesäkuuta 2010
Punaisen tukan hoivaa
Sain vihdoin hankittua punaiselle tukalleni kauan metsästämäni KC Color mask- sävyttävän hoidon sävynä pepper. Tämä tuntuu aina olevan loppu kaikkialta ja se kertoneekin paljon tuotteesta. Olen kuullut puhuttavan tästä vain hyvää. Itse en ole vielä ehtinyt testailla, joten en osaa sanoa, mutta odotan innolla tuloksia!

Mitä muuten haistelin purkista, niin tämäkin sopii hyvin herkälle nenälle sillä haju hyvin mieto! :)
Mitä muuten haistelin purkista, niin tämäkin sopii hyvin herkälle nenälle sillä haju hyvin mieto! :)
Aiheesta ja sen vierestä
herkkä nenä,
hiukset
maanantai 24. toukokuuta 2010
Töyhtöhyyppänä
Nopsaan nappailtua kuvaa perjantain asusta, kun kävimme katsastamassa Kajaanin kesämuotia muotinäytöksen merkeissä.

Tänään kokeiltiin sitten tällä viikolla olevan meidän oman muotinäytöksen kampausta. Taisi vähän tuuli kotimatkalla tuivertaa sitä jo pilalle, mutta vähän suuntaa. Sinne tulee sitten vielä sellainen valkoinen söpö rusetti sekaan :)

Tänään kokeiltiin sitten tällä viikolla olevan meidän oman muotinäytöksen kampausta. Taisi vähän tuuli kotimatkalla tuivertaa sitä jo pilalle, mutta vähän suuntaa. Sinne tulee sitten vielä sellainen valkoinen söpö rusetti sekaan :)
Aiheesta ja sen vierestä
hiukset,
päivän asu
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Uusi tukka
On pitänyt vähän kiirettä tuolla oikeassa elämässä, niin ei ole ehtinyt paljon viettää internet-elämää. Kahden viikon sairastaminen jättää piru vie jotenkin kouluhommat ihan levälleen. Eikö kukaan teekään niitä mun puolesta sillon, kun mä oon poissa?
No nyt sain kuitenkin niin paljon aikaiseksi, että kävin kampaajalla. Ja hitto vie, että tykkään tästä uudesta päästäni!

Viime viikolla peittelin taas tyvikasvua vähän punaisella värillä ja on näköjään tukka kasvanu, ku noin punaiseksi jäi hiusten leikkuun jälkeen. Rakastan lyhyttä tukkaa ja sanoi kuka mitä tahansa niin se sopii mulle paljon paremmin kuin pitkä. Nyt meen peilin eteen ihailemaan tätä ja kokeilemaan kuinka monella tavalla tätä voi laittaa :D
Mitä mieltä te olette?
ps. Se on muuten varmaan tää kevät, ku saa mut aina punaamaan pääni. Sama tapahtui viime vuonna näköjään..
No nyt sain kuitenkin niin paljon aikaiseksi, että kävin kampaajalla. Ja hitto vie, että tykkään tästä uudesta päästäni!
Mitä mieltä te olette?
ps. Se on muuten varmaan tää kevät, ku saa mut aina punaamaan pääni. Sama tapahtui viime vuonna näköjään..
Aiheesta ja sen vierestä
hiukset
tiistai 2. helmikuuta 2010
Edward without scissors
Meille muutti sunnuntaina tällainen rumilus. Se ei toimi, se ei ole kaunis, mutta se on nyt sisustuselementtinä. Tykkään kitaroista tai jotain... Vaikka ne ois kuinka vanhoja ja kolhiintuneita. Siitä voi vaikka yrittää etsiä jotain punaisen sävyä, että vakuuttuisi, että se sopii meidän sisustukseen.

Tämä viikko on aloitettu taas kiharoissa. Niillä on vaan ikävä ominaisuus muuttua vain pehkoksi, kun kulkee tuulessa ja tuiskussa. Siksipä illan pikakotimeikiksi suoriutui jotain sellaista, että näyttäisin valvoneeni kolme vuorokautta. Joku taisi jo koulussakin mainita, että muisutan aivan saksikäsi edwardia..

Tänään loppunut muodin historian kurssi on saanut minut haaveilemaan mm. New Yorkin matkasta ja visiitistä Metropolitan museum of artiin... Ilta onkin kulunut rattoisasti kuolatessa noita vaatteita tuolta kokoelmista.

torstai 22. lokakuuta 2009
Ikkunaprinsessa
Eilinen päivä meni ihan nukkuessa hukkaan ja tänään olenkin yrittänyt olla tosi tehokas siinä kuitenkaan onnistumatta. Riippuu tietenkin keneltä kysyy.. Kokeilin nimittäin tänään kihartaa eka kertaa hiuksia suoristusraudallani, jonka olen omistanut jo melkein vuoden. Lopputulos mukavan sekainen. Tulee mieleen ihan parin vuoden takainen kiharapilveni.
Aamupäivällä postimies tiputti luukusta lapun, että sinulle on paketti, jes! Tilasin viime viikon lopulla nellyltä itselleni laukun, mutta en kaiken sen pyörittelyn jälkeen enää kyennyt muistamaan millainen se oli. Ja nellyn sivuita ei jostain typerästä syystä ainakaan mulle aukea sellasta sivua, josta voisi nähdä omia tilauksien sisältöjään.. Noh, vähän jännitystä elämään! :D
Vanhan laukun kohtalohan oli siis tämä:
Se taisikin olla joku uskomattoman halvalla jostain saatu kehnolaatuinen pussukka.
Minähän olen siis maailman surkein laukkuihminen. En ole koskaan oikein välittänyt, missä tavarani kuljetan tai miltä se kujetin näyttää tai mätsääkö se asuni kanssa. Nyt päätin tehdä käännöksen tässä seikassa elämässäni ja mietin tarkkaan minkälaisen laukun tarvitsen, mikä käy melkein minkä vaan käyttämieni vaatteiden kanssa ja tärkein seikka: mihin mahtuu koulutavarat. Kaiken tämän lisäksi sitä pitäisi pystyä kuljettamaan mukana mukavasti pyörällä ajaessa. Ja ilman liikoja jaaritteluja tässä on vastaus

Väri on normaalista poiketen tumman harmaa, kokoa riittää, kulkee niin olalla, käsivarrella kuin tarvittaessa olkalaukkunakin lisättävän hihnan ansiosta. Materiaali on jotain apina-ainetta eli kestävyyttä ei voi odottaa, mutta hintakaan ei huimannut päätä, joten tällä mennään ainakin hetki.
Ja koska yritän vältellä tietoisesti tai tiedostamatta tiskausta, otin vielä kuvia päivän asustakin samaan syssyyn. Päälle oli nykäisty henkkiksen hame ja perus pitkähihainen ja vakkarikoruksi kehkeytymässä oleva ketjukasa myöskin henkkikseltä, sekä jumalaiset nilkkurit ellokselta. Ja tietysti kiharat. Mitä tykkäätte?

laukut,
päivän asu
perjantai 14. elokuuta 2009
Great hair success
Tässä se on vihdoinkin. Hiuksia!
Pohjustukseksi kerrottakoon, että minulle hiukset ovat aina olleet mielenkiintoinen kokeilukohde. En pelkää oikeastaan tehdä minkäänalisia muutoksia niille, kyllä ne kasvaa kuitenkin takaisin tai värin saa vaihdettua. Kyllästyn yllättävän nopeasti vallitsevaan hiusväriin tai -malliin ja pyrinkin keksimään aina jonkun helpon ja nopean ratkaisun uuteen suuntaan. Nyt vain olen pienessä jamassa ja en tiedä, mitä päälle tehdä seuraavaksi. Tässä kuitenkin pientä tarinaa kuvien muodossa menneiltä vuosilta.
Tästä lähdettiin. Olin kasvatellut vaihtelevasti polkkatukkaa pienen ikäni yläasteelle saakka ja päätinkin tähän laittaa kuvan lähtökohdista.

Ensimmäinen merkittävä muutos olikin rastat, jotka päätin takuttaa päähäni lukion alussa. Ne on ihan itse takutettu ja annettu takuttua ilman mitään sen kummempia. Lisäksi päästä löytyi kaikenmaailman helmiä ja villalankoja. Siksi kai ne näyttikin enemmän joltain muulta kuin hiuksilta...
Vuosien aikana ehdin tekemään muutamille kavereillenikin takkuja (eli jos jotakuta kiinnostaa, niin osaamista löytyy) ja tuosta omasta takkukasastani yritettiin loihtia jotain vähän hienostuneempaa kampaustakin joskus.
Kaksi vuotta noita kuitenkin katseltuani sain päähänpiston leikata hieman tukkaa pois. Kipua ja kyyneleitähän se lopulta tuotti ja lopputulos oli tämä ihmeellinen hapsukasa.
Sen hapsukasan annoinkin sitten taas kasvaa, koska aloin ikävöimään taas rastoja ja niiden helppoutta (joku voi ehkä tästä huomata, etten ollut tuolloin mikään hönky hiustenhuoltaja:D) Tässä muutamia kuvia kasvuvaiheessa, kun tykkäsin kokeilla kaikenlaisia juttuja hiuksillani. Värin säilytin kuitenkin jostain syystä melko lähellä omaa väriäni eli blondina.

Ja sitten koitti taas aika, kun tukkaa oli kasvanut vähän lisää päähän. Tällä kertaa palkkasin ystävän laittamaan takkuja päähäni ja oikein hyvällä lopputuloksella mielestäni. Tuossa välissä taisi olla jotakuinkin vuosi aikaa, kun annoin tukkani kasvaa vapaasti.

Ja koska olin säästänyt vanhat takkuni, päätin huovuttaa ne jatkoiksi tukkaani Ilosaarirockin 2008 tienoilla.
Nämä eivät kuitenkaan kauaa armonaikaa saaneet. Kun äitin puolelta oli tullut ukaaseja ja uhkailuja, että jos tukka ei lyhene ennen ylioppilasjuhlia, niin ei hyvä heilu. Niimpä päätin leikata rakkaat takkuni pois (toivottavasti lopullisesti) syksyllä 2008 ja väriäkin ne saivat samantien pintaansa. Ensin ruskeaa...

Ja sitten punaista.
Ja nyt mennään tällä tumman ruskealla, joka välillä meinaa näyttää mustalta ja jota olettekin viime aikoina nähneet kuvissani (ja jossa on järkyttävä juurikasvu, tämän takia pidin vaaleasta väristä..)

Mitä mieltä olette? Mitä seuraavaksi? Oliko tämä ihan turha postaus? Mistä tykkäsitte eniten vai tykkäsittekö mistään?
ps. Klik klik klikkaamalla kuvia isommaksi.
Pohjustukseksi kerrottakoon, että minulle hiukset ovat aina olleet mielenkiintoinen kokeilukohde. En pelkää oikeastaan tehdä minkäänalisia muutoksia niille, kyllä ne kasvaa kuitenkin takaisin tai värin saa vaihdettua. Kyllästyn yllättävän nopeasti vallitsevaan hiusväriin tai -malliin ja pyrinkin keksimään aina jonkun helpon ja nopean ratkaisun uuteen suuntaan. Nyt vain olen pienessä jamassa ja en tiedä, mitä päälle tehdä seuraavaksi. Tässä kuitenkin pientä tarinaa kuvien muodossa menneiltä vuosilta.
Tästä lähdettiin. Olin kasvatellut vaihtelevasti polkkatukkaa pienen ikäni yläasteelle saakka ja päätinkin tähän laittaa kuvan lähtökohdista.
Ensimmäinen merkittävä muutos olikin rastat, jotka päätin takuttaa päähäni lukion alussa. Ne on ihan itse takutettu ja annettu takuttua ilman mitään sen kummempia. Lisäksi päästä löytyi kaikenmaailman helmiä ja villalankoja. Siksi kai ne näyttikin enemmän joltain muulta kuin hiuksilta...
Ja koska olin säästänyt vanhat takkuni, päätin huovuttaa ne jatkoiksi tukkaani Ilosaarirockin 2008 tienoilla.
Ja sitten punaista.
Mitä mieltä olette? Mitä seuraavaksi? Oliko tämä ihan turha postaus? Mistä tykkäsitte eniten vai tykkäsittekö mistään?
ps. Klik klik klikkaamalla kuvia isommaksi.
Aiheesta ja sen vierestä
hiukset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)