tiistai 11. tammikuuta 2011

Tunnustus

Sain siskolta kivan tunnustuksen.

Tehtävänä on
1. Antaa tunnustus eteenpäin viidelle bloggaajalle, joista pitää ja jotka inspiroivat.
2. Listata kolme itselle rakasta asiaa.
3. Laittaa esille kuva, jota rakastaa ja kertoa miksi.

1. Annan tunnustuksen Riehulle, Ulrikalle, Marialle, Ilonalle sekä Suennelle.
2. Perhe, koti ja Kajaani
3. Se on mun oma! (Eikä se halua naamaansa tänne)

maanantai 10. tammikuuta 2011

Hoitavuutta

Innostuin niin paljon siitä Four reasonsin hiuslakasta, että eräänä päivänä Sokoksella vastaan kävellyt tuuheuttava hoitoainekin lähti samalta merkiltä kotiin mukaan. Pullosta nuuhkiessa en huomannut mitään erikoista aineessa, mutta kotona päähän laittaessa tuli vähän paha mieli. Hoitoaine haisee nimittäin ihan hiusvärille. Enkä halua, että mun pää haisee jatkuvasti vastavärjätylle.

Hyvänä puolena voin kuitenkin mainita, että se ihan oikeasti antaa volyymia hiuksille. Mulla kun tuppaa olemaan aika lättänä tukka normaalisti, niin nyt se on mukavan ilmava ja pöyheä. Lopputuloksen valossa voin ehkä sietää tuota hajua silloin tällöin..

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Pientä lahjontaa vielä

Perjantaina, kun palasin toimistolle ensimmäistä kertaa joulun jälkeen, oli pöytäni täyttynyt mitä ihmeellisemmistä tavaroista. Yhteistyökumppanit olivat lähettäneet meille joululahjoja ja mulle työnnettiin kaikki, mitä muut ei halunneet. Eikä ollut pakko ottaa kaikkea vastaan :D Tässä kuitenkin kaikkein mieleisimmät jutut, jotka kasasta löytyivät.

Rannekellolle on ollut tarvetta jo jonkin aikaa. Tämä ei ollut ihan mielessä, kun asiaa suunnittelin, mutta väri osui niin kohdalleen, että tuota ei voinut jättää ottamatta. Blingblingit ei yleensä ole mun juttu, mutta kai sitä voi vähän säihkyä, kun muuten olen yleensä niin monotoninen. Kävin vielä heti töiden jälkeen pienennyttämässä ranneketta, että ei unohdu ja sain kellon heti käyttöön.


Pehmoiset hanskat ovat sisältä 100% kashmiria ja hämmentävässä värittömyydessään huikaisevan houkuttelevat. Yritin säätää kuvan niin, että saisitte mahdollisimman hyvin selvää oikeasta väristä. Nyt alkaa oikeastaan olla hyvä sää ulkoiluttaa näitä, kun mittarissa mennään jossain nollan tienoilla. Sopivat muuten hyvin Minna Parikan huivin kanssa yhteen!


ps. Klikkailkaa ahkerasti sivupalkissa olevaa kyselyä, niin tiedän rueta suunnittelemaan tulevia postauksia!

torstai 6. tammikuuta 2011

Kysely!

Jotenkin villiinnyin tuosta siskon blogin kyselystä, niin päätin itsekin tehdä tuollaisen. Jotenkin kun tuntuu, että on helpompaa klikkailla valmiista vaihtoehdoista kuin käydä kirjoittamassa sinne kommenttiboksiin. Eli nyt sinun on helppo käydä valitsemassa viidestä minun mielivaltaisesti valitsemasta aiheesta joku/joitakin/vaikka kaikki! Näin helppoa se on. Jos taas et halua lukea mitään, voit poistua tai käydä kommentoimassa tähän postaukseen, mitä voisin tehdä, että sinäkin haluaisit tätä shaibea lukea.

Samsung Galaxy 551

Tuli hommattua taas uusi puhelin joululomalla. Nyt siis testataan miten bloggaaminen tällä onnistuu. Tällä kertaa panostin vähän enemmän ja hommasin laitteen, jolla voin tehdä muutakin kuin soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Ehdottomana varusteena piti olla fyysinen qwerty-näppäimistö liukukannen alla. Päädyin Samsungiin kehutun android-käyttöjärjestelmän takia ja olenkin tässä muutamien päivien aikana todennut sen oikein näppäräksi.
Tästä myös hieman esittelyä Samsungin omilla sivuilla. Hauska oli huomata, että siellä korostettiin puhelinta nimenomaan kiireiselle yrityskäyttäjälle. Rupesi naurattamaan siksi, että nykyisin tuntuu välillä todella kiireiseltä bisnesnaiselta töissä ollessa, vaikka todellisuudessa työni onkin rentoa ja ei lähelläkään sitä, mitä kiireisestä työstä tulee stereotypisesti mieleen.

Tässä vielä puuduttavan pitkä esittelyvideo puhelimesta, koska haluan kokeilla kaikki mahdolliset ominaisuudet tässä samassa postauksessa. Tämä on muuten todella helppoa Googlen ansiosta, kun puhelimessa on valmiina jo omat sovelluksensa youtubelle ja gmailille ja löytyipä Marketista blogger-sovelluskin.



Kameraa en menisi tästä puhelimesta kehumaan, sillä se on perus kännykkäkamera ja sen takia ette tule varmaankaan näkemään kovinkaan paljon kännykkäpostauksia tien päältä. Toisaalta - mihinpä minä puhelimessa kameraa tarvitsen, kun olen sellaiseen aikoinaan laittanut ison omaisuuden.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Värejä

Ajattelin laittaa hieman parempaa kuvaa tästä tukasta kuin joutavat uusivuosi-räpsyt. Ei sillä, että olisin vieläkään kovin edukseni, mutta tässä hieman parempi laatuista arkitukkaa. Hiukset ovat saaneet taas punaisen väripläjäyksen päälleen, niin ei harmaatkaan enää loista tuolta juuresta.


Ja tänään jaettiin töissä taas hyvää mieltä ja sain mukaani tällaisen huivin. Se on todella iso ja muhkea ja taitaapi päästä arkiasusteisiin ihan vakioksi. Vähän edes jotain väriä tähän mun muuten niin musta-valkoiseen elämään. Ihan vaikka pikkuisen.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uusi tukka!

Yleensä vuoden vaihtuessa tehdään lupauksia paremmasta ihmisyydestä ja laihduttamisesta ja erilaisten tapojen muuttamisesta. Minä taas päätin, että voin uuden vuoden kunniaksi laittaa uuden hiusmallin. Vaikka tavallaan tykkäsin siitä toispuoleisesta mallista, joka oli helppo ja ah niin trendikäs, niin halusin jo jotain vaihtelua. Kovin kauaa kun en yleensä samaa hiusmallia jaksa. Väri on tällä hetkellä kuitenkin niin kohdillaan, että päätin muuttaa muotoa. Tässä peiliräpsäys eilisillalta. Jostain syystä muistutan papukaijaa...

lauantai 1. tammikuuta 2011

Jouluisia hieman myöhässä

Kun kaikki on jo kyllästyneet joulujuttuihin, niin minä laitan muutamia kuvia, jotka tuli mökillä jouluaattona otettua. Mä vaan tykkään joulusta ympäri vuoden. Ja jouluun kuuluu ehdottomasti kaikki erilaiset tulet ja valot ja glitteri.