Eli minä -kuten niin moni muukin- hurahdin tässä kevään heräillessä lajiin nimeltään roller derby.
Työkaveri aloitti harrastuksen viime syksynä ja eräs Helsingin uusi kaveri on ollut perustamassa Helsinki Roller Derbyä ja pelannut jo vuosia. Takaraivossa jyrkytti, että ei susta oo noin kovakuntosten lajiin ja ethän sä osaa edes luistella.
Kuitenkin joku pieni sinnikkyys sai minut heti lumien sulettua lähtemään lenkille ja joka kerta ajatuksena on se, että sun on pakko jaksaa luistella. Missasin kuitenkin (jostain todella idioottimaisesta syystä) kevään tryoutit ja freshmeat-kurssin maaliskuussa ja jäin rannalle ruikuttamaan. Edes huutelu Kallio Rolling Rainbown suuntaan ei tuonut lohdutusta. Uusin kursseja ei vaan yksinkertaisesti ollut tänä keväänä enää myöhäisherännäisille.
Pienen konsultoinnin ja parin paikallismatsin katsomisen jälkeen päätin sitten hankkia omat varusteet. Ajattelin kauhulla, miten paljon niihin saisi kulumaan rahaa ja olenkin kahlannut internetin läpi, mitkä ovat parhaat ja hinta-laatu -suhteeltaan järkevimmät varusteet. (Tässä kohtaa jokainen true derbyäjä voi naurahtaa, että eihän tuo mistään mitään tiedä.) Ostin siis itelleni edulliset, kohtuullisen laadukkaat Riedell-luistimet ja ulkokäyttöön soveltuvat Pulse-rullat, jotka vaihdoinkin jo samantien alle. Opettelin asentamaan laakereita, joista en ollut edes ihan varma, mitä ne ovat!
Ei voi todeta muuta kuin, että verta hikeä ja kyyneliä tullaan kesän aikana näkemään ja toivotaan parasta, että syksyllä pääsisin jo freshmeat-kurssille opettelemaan kikkoja ja hakemaan pelisilmää. Kesä tulee menemään töiden ohella siis luistimilla sekä aina kuin mahdollista, katsomossa kannustaen Helsinki Roller Derbyn tyttöjä.
Varoitus: Tämä saattaa tietää sitä, että blogin suunta tulee täysin muuttumaan ja saatte lukea paaaaljon derbyä. Heikkohermoisimmat voivat poistua ja uudet tuttavuudet tervetuloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti