Jo pitkään on makuuhuoneen seinälle pitänyt ripustaa taulu, joka on tehty Marimekon Kaivo-kankaasta. Taulu on kuitenkin jäänyt tekemättä, sillä taustapahvi/styroksi on ostamatta. Perjantaina sainkin sitten mahtavan idean, että haluankin seinälle kaksi hyllyä. Lauantaiaamuna tuumasta toimeen ja IKEAn kautta kotiin. Isoveli tuli ja porasi hyllyt paikoilleen ja siinä sivussa olikin sitten hyvä syy ottaa kuuman kesäpäivän kunniaksi pari viilentävää siideriä.
Rakastan vain niin kovasti tuota jyrkkää mustan ja valkoisen kohtaamista ja kokeilumielessä laitoin nuo punaiset laatikot tuohon esittämään, että hyllyillä olisi jotain. Täydellinen väripaletti. Sama olisi ollut myös siinä Kaivossa... Hyllyn kannattimet yritin etsiskellä sänkyyn sopiviksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Terveisiä partioretkeltä
Viikonloppu hujahti ihanasti nuorten kanssa leikkien ja touhuten. Heinäkuussa häämöttävä parin viikon mittainen reissu Ruotsiin alkaa jo kutkutella mahan pohjassa ja valmistautuminen aloitettiin hyvissä ajoin keväällä. Ihan kokonaisuudessaan porukkaa ei ole saatu vielä kertaakaan kasaan, mutta tähän asti meno on ollut hurjaa ja fiilis korkealla.
Olin ajatellut laittaa erillisen blogin pystyyn tuosta tulevasta partioreissusta, mutta en ole vielä päättänyt toteutusta. Mm. kännykän lataaminen tulee olemaan haaste, joten kirjoittelu päivittäin ei ainakaan onnistuisi. Let's see mitä tulen vielä keksimään..
Eilen vielä laulut raikuivat kun olimme koolla. Tänään aletaan pohtia kuumeisesti viimeisiä järjestelyjä ja tehdä viimeisiä varustehankintoja.

Aiheesta ja sen vierestä
viikonloppu
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Hautausmaan pieni asukas
Samalla reissulla, kun olimme eilen ruoholahdessa, päätimme käväistä ihmettelemässä hietaniemen ortodoksista hautausmaata. Tiedän, että isotätini on haudattu sinne jonnekin, mutta en ollut koskaan aiemmin käynyt kyseisessä paikassa. Noh, tätiä ei löytynyt, mutta paljon tuli otettua kuvia kaikesta muusta.
Olen päättänyt nyt yrittää turistikuvata Helsinkiä mahdollisiman paljon, että jää edes jotain muistoja. Saattaa nimittäin olla, että emme asu täällä enää ensi syksynä ja harmittaisi jos kävisi niin, ettei olisi mitään, mitä katsella myöhemmin tältä ajalta.
Olen päättänyt nyt yrittää turistikuvata Helsinkiä mahdollisiman paljon, että jää edes jotain muistoja. Saattaa nimittäin olla, että emme asu täällä enää ensi syksynä ja harmittaisi jos kävisi niin, ettei olisi mitään, mitä katsella myöhemmin tältä ajalta.
Aiheesta ja sen vierestä
viikonloppu
Kierrätystehdas
Eilen maltoimme jalkautua ulos asunnostamme sen verran, että kävimme kiertelemässä, mitä näkyy Kierrätystehtaalla. Eli Kaapelitehtaalla olleessa tapahtumassa, jossa laitettiin hyvä kiertämään ja pelastettiin taas vähän maailmaa. Paikkahan on pullollaan mitä taitavammin toteutettuja kierrätystuotteita ja toinen toistaan lahjakkaampia tekijöitä.
Aiheesta ja sen vierestä
viikonloppu
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Earth Hour
Eilen illalla eräs ystävämme oli meillä kylässä ja vietimme Earth Houria kynttilöiden valossa hyvän ruoan parissa. Menu sisälsi itse tehtyä pitsaa ja lettuja valkosuklaakermavaahdolla.
Tähän voisin muuten lisätä vähähiilaristen lettujen ohjeen, sillä meillä on eletty vähähiilarisella enemmän ja vähemmän viimeisen puolen vuoden aikana ja kaikkea uutta on tullut opeteltua. Niistä tulee tuollaisia vähän hassun näköisiä, mutta maku on aivan yhtä hyvä kuin vehnäjauholla tehtyjenkin. Varsinkin, jos paistaa reilussa määrässä voita.
3 munaa
3 dl maitoa
3 dl maitoa
1 dl mantelijauhetta
1 dl soijajauhoa
n. 1-2 tl psylliumia
n. 1-2 tl psylliumia
halutessa loraus/ripaus makeutusainetta tai ½dl Fibrex sokerijuurikaskuitua jauhettuna
ripaus suolaa
ripaus suolaa
loraus öljyä tai voita sulatettuna
Riko munien rakenne ja lisää munat sekä kuivat aineet. Sekoita joukkoon voi ja anna turvota tunti huoneen lämmössä. Sen jälkeen tarkistetaan rakenne, tarvitseeko lisätä maitoa tai jauhoja. Taikinan tulee olla aika tanakkaa, että letut pysyvät kasassa käännettäessä.
Aiheesta ja sen vierestä
reseptit,
viikonloppu
lauantai 26. helmikuuta 2011
Suuren juhlan tuntua
Viikonloppua on vietetty hyvin rauhallisissa merkeissä kotona ja niin se jatkuukin. Nyt vain odotellaan illan tv-tarjontaa eli Putouksen finaalia MTV3 19:30 ja hieman päällekäinkin Emma-gaalaa YLE TV2 20:10.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!
ps. Niin ja toki Johanna Tukiainen meni tänään naimisiin! Valitettavasti sitä saa seurata televisiosta vasta torstaina 3.3. klo 20:00 TV Viideltä
pps. Nii ja huomenna tulis Oscaritkin! En ole ihan varma jaksanko valvoa. Töissä ois oikein valvojaisetkin.
pps. Nii ja huomenna tulis Oscaritkin! En ole ihan varma jaksanko valvoa. Töissä ois oikein valvojaisetkin.
Aiheesta ja sen vierestä
viikonloppu
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Mielihyvää
Viikko hujahti johonkin muiden pukeutumista ajatellen, niin omaan eikä ole jaksanut eikä ole ollut kiinnostusta panostaa. Enkä panostanut vielä viikonloppunakaan. Eilen olimme juhlimassa Bob Marleyn syntymäpäivää Tavastialla Reggae Snowsplashissa - eikä sielläkään tarvinnu miettiä, mitä päälleen laittaa. Joten, ei asukuvia, ei mitään muutakaan, mihin olisi kulutettu ajatuksia. Ainostaan pari kuvaa Jukka Pojasta ja Raappanasta. Ihanan rentouttavaa.

Aiheesta ja sen vierestä
viikonloppu
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Ofelia Market
Sunnuntai-iltapäivän ratoksi kävin katsastamassa Ofelia Marketin.

Parin joululahjan lisäksi löysin itselleni tämän kauniin kaulakorun.
Parin joululahjan lisäksi löysin itselleni tämän kauniin kaulakorun.
Aiheesta ja sen vierestä
viikonloppu
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Lunta!
Hieman tunnelmia viikonlopulta, kun olin rentoutumassa mökillä perheen kanssa. Olin jo eilen innoissani kauniista riitteestä järvellä ja pienestä kuurakerroksesta maassa.

Kunnes tänä aamuna maisema näyttikin tältä!

Mulla laiturikuva päätyi taustauvaksi ihanan synkkien vesien vaikutelmansa kanssa.
Kunnes tänä aamuna maisema näyttikin tältä!
Mulla laiturikuva päätyi taustauvaksi ihanan synkkien vesien vaikutelmansa kanssa.
Aiheesta ja sen vierestä
valokuvaus,
viikonloppu
tiistai 2. marraskuuta 2010
Seikkailu!
Viikonloppuna vierailimme ystäviemme uudessa kodissa Tampereella ja lauantaiksi keksittiinkin niin hurjaa tekemistä kuin piipahdimme Pyynikillä ja torilla ostamassa mustaa makkaraa - perin Tamperelaista siis.

Näkötornin portailta löytyi tämä ihana kaveri.

Muuten aika kului kiinalaista syöden, ihmetellen, jutustellen, nauraen ja tanssien. Oli mahtava viikonloppu.
Näkötornin portailta löytyi tämä ihana kaveri.
Muuten aika kului kiinalaista syöden, ihmetellen, jutustellen, nauraen ja tanssien. Oli mahtava viikonloppu.
Aiheesta ja sen vierestä
reissaaminen,
viikonloppu
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Sunnuntaihin
Jotain lämmintä. pehmoista, mukavaa, käytännöllistä...

Eli niitä vaatteita, joissa tällä hetkellä viihtyy parhaiten.
Viikonloppu kului lähinnä peiton alla piilossa sateelta ja tänään oli pakko pukea päälle muutakin kuin yöpuku. Sen pahemmin en kuitenkaan asialla päätäni vaivannut vaan nykäisin päälleni rakkaimpani.
Tulevalla viikolla ohjelmassa on mm. hiusten värjäys (näköjään) ja torstaina on muotinäytös Oulussa, jota on tässä syksy valmisteltu. Elokuvateemaisesta asustani saatte valitettavasti kuvaa vasta seuraavalla viikolla kunhan se on saatu kuvattua sen ansaitsemassa ympäristössä. Jännittää ehkä vähän!

päivän asu,
viikonloppu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)