Tuon herkullisen kakun reseptin löytää siskon blogista. Aika isotöinen oli, mutta vaivan arvoinen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. syyskuuta 2010
Hän on kolmekymppinen!
Eli kuvapläjäys viikonlopun juhlista, jotka olivat siskon miehen 30v-synttärit. Sinne siis oli tuo aikaisempi mekko tarkoitettu - teemana kun oli musta-valkoisuus. Ja kengätkin löytyi jalkaan!

Tuon herkullisen kakun reseptin löytää siskon blogista. Aika isotöinen oli, mutta vaivan arvoinen.
Tuon herkullisen kakun reseptin löytää siskon blogista. Aika isotöinen oli, mutta vaivan arvoinen.
perjantai 10. syyskuuta 2010
Mustaa ja valkoista
Tadaa! Ompelin itselleni mekon.

Ostin kankaan jo keväälla alekorista, mutta nyt vasta sain aikaiseksi askarrella siitä itselleni mekon. Motivaattorina olivat nyt siskon miehen synttärit, joita juhlitaan huomenna ja joissa on musta-valkoinen teema. Mikäs siis kävisi paremmin. Tämä on kuitenkin niin ikuinen malli, että uskoisin käyttäväni tätä vielä monia, monia kertoja.
(Siksi avojaloin, kun en osaa päättää mitkä kengät laitan!)

torstai 9. syyskuuta 2010
Ja lentovauhti kiihtyy
Ja taas päivän asua.

Musta pitsimekko tarttui ihanaisesta kierrätyskeskuksesta mukaan taas 50 sentin hintaan. Vuori oli aika epämiellyttävä, joten fiksailin sen eilen kuntoon ja tänään mekko pääsi päälle. Ihan mahtavia fiiliksiä tulee tosta pitsistä. Kaverikseen sai Lindexin alerekistä löytyneet (taas yhdet) prätkähousuja mukailevat leggingsit. Näitä ei voine olla liikaa, kun joka paikasta tulee haalittua mukaansa. Thelmat ovat jumittuneet näköjään pysyvästi jalkaan, vaikka voishan sitä muitakin kenkiä välillä käyttää.. Ja jotain muitakin asusteita..

Aiheesta ja sen vierestä
mekot,
päivän asu
tiistai 31. elokuuta 2010
Löydöt ovat elämän suola
Aikaisemmin vihjaamani kierrätyskeskuslöytö on vihdoin tässä!

50 sentin hintaan lähtenyt vintage-ihanuus istuu melkein täydellisesti päälle. Kuten aina istuvissa vaatteissa selkä on aina liian iso eli omistan lyhyen selän. En anna sen kuitenkaan haitata tätä rakkautta - olkoot selässä pieni ryppy. Mieleen tulee ekana joku hautajaismekko, mutta eiköhän tämä asetu minun päälleni ihan arkeen. (Naama ei halunnu tänään edustaa..)

kirpputori,
mekot
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Kun Jutta maximekon osti
Ajattelin tänne laittaa vähän viime aikaisia ostoksia, joita alesta on löytynyt.
Ensin harmaa lyhyt hamonen jättisuurilla taskuilla. Hameessta kuuluu olla taskut sanon mä.

Sitten itsessänikin hieman hämmennystä herättävä maximekko. Olen ihminen, joka reagoi hyvin usein menneiden vuosikymmenten kierrättämiseen hyvin nihkeästi ja mm. leggareista taisin pari vuotta sitten todeta, etten ikinä laittaisi moisia jalkaani. Ja kas, paljonkohan niitä kaapista löytyy. Tämä mustavalkoraidallisuus aiheutti minussa hieman samanlaisia reaktioita vielä puoli vuotta sitten, sillä muistelen, että äidilläni oli joskus vastaavan tapainen mekko lapsuudessani. Nyt mustavalkoisuus on kuitenkin hurmannut minut niin, että tämä on mitä parhain kesävaate.

Kirosin tänään taas sitä, miten lyhyeksi olenkaan syntynyt.

Ja sitten otin ompelukoneen esiin. Ja nyt näytän ehkä vielä vähän lyhyemmältä pitkässä mekossani.
Ensin harmaa lyhyt hamonen jättisuurilla taskuilla. Hameessta kuuluu olla taskut sanon mä.
Kirosin tänään taas sitä, miten lyhyeksi olenkaan syntynyt.
Ja sitten otin ompelukoneen esiin. Ja nyt näytän ehkä vielä vähän lyhyemmältä pitkässä mekossani.
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Näin myöhään yöllä harvemmin onni enää valvoo
Lauantaina oli parin kaverin ylioppilasjuhlat, joissa piti piipahtaa. Onneksi menimme juhliin vasta illasta, niin oli koko päivä aikaa panikoida ja suunnitella moneen kertaan juhla-lookia, josta tuli lopulta aika simppeli ja sellainen kuin halusinkin.

Mekkoa ja kenkiä olin alunperin suunnitellut juuri näitä juhlia varten ja sukkahousut ja panta olivat kiva lisä tuomaan hörselöä. Mekko on se, jossa on maailman paras selkäosa. Laukku vain sattui sopimaan hyvin hiuksiin ja mustan kanssa. Hiukset ovat hyvä asuste. Ja musta on aina hyvä ratkaisu in my opinion.
Juhlat olivat mitä parhaimmat. Pitkästä aikaa kaikki olivat taas koolla ja kaikilla oli hauskaa (toivottavasti) ja muistoksi jäi nyrjähtänyt nilkka ja edelleen vuotava nokka. Ja voi niitä voileipäkakkuja ja suvupororullia - tahdon lisää!

juhlat,
mekot,
päivän asu
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Pikaruokaa ja pikapukeutumista
Kuinka uuvuttavaa elämä voikaan hetkellisesti olla. Tuntui, että kuolen, kun tänään juoksin töissä kuin pieni pupu. Ja olin vielä luvannut lähteä lenkille sisko-Ässän kanssa. Onneksi piristyin jostain taikaiskusta niin paljon, että jaksoin lähteä ja kyllä kannatti. Mielikin on parempi pienen liikunnan jälkeen.
Oli kai tarkoitus syödä vähän hienommin tänään, mutta lopputulos oli Hesburger. Ei mitään valittamista kyllä. Voi sielläkin aina välillä syödä. Asuksi nykäisin päälleni elloksen kukkatunikan, joka sai esittää mekon virkaa sekä mustan kietaistavan vyön, jolla on aivan oma tahto ja menee sinne minne haluaa, eikä laskeudu ollenkaan nätisti.
Onhan se hieman säädyttömän lyhyt, mutta tämän kerran annoin itseni esitellä ihania jalkojani kaikille! Tuo mekko tuli bongattua elloksen alesta ja hintaa taisi kertyä huimat 11e. Rakastuin hippikuosiin ja edessä oleviin pieniin taskuihin. Nyt on ainakin yksi hyvä ja virallinen kesävaate lämpimiin päiviin - jos tänne pohjoiseen joskus sellaisia tulee... Väri on jotain keltaisen ja limen väliltä.
Toivottavasti ensi viikonloppuna on hyvä sää. En nimittäin malta odottaa, että saisi vain olla ja löllötellä. Vaikkapa uudessa kesämekossa. Liika kiire ei ole tarkoitettu ihmiselle.
Oli kai tarkoitus syödä vähän hienommin tänään, mutta lopputulos oli Hesburger. Ei mitään valittamista kyllä. Voi sielläkin aina välillä syödä. Asuksi nykäisin päälleni elloksen kukkatunikan, joka sai esittää mekon virkaa sekä mustan kietaistavan vyön, jolla on aivan oma tahto ja menee sinne minne haluaa, eikä laskeudu ollenkaan nätisti.
Aiheesta ja sen vierestä
mekot,
päivän asu
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Asos
Huomasin Anttiksen blogista, että asoksella on ale. No niimpä niin. Nyt muakin himottaa tilata sieltä! Mm. nämä kengät huokeaan 17£ hintaan saisi täältä meiltä hyvän kodin.
Myöskään näiden 21£ hinta ei vielä tekisi liian suurta lovea lompakkoon.
Niinniin. Kenkäfriikkeys on iskenyt pahemman kerran tällekin suunnalle... Myös nämä tuotteet asoksen valikoimista ilahduttaisivat minua kovin.

Lähemmäs neljäkymppiä sukkahousuista alkaa olla kuitenkin liikaa minulle. Tulipa taas kidutettua itseään. Nyt taitaisi olla aika nukahtaa, kun silmät alkaa lipsua kiinni. Sitä on taas valvottu liikaa pääsiäisenä..
Ei muuta tällä kertaa. Oon tylsä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)