tiistai 12. tammikuuta 2010

Sokerihimoa


Tänään makeanhimo yllätti ja päätin nohevana tyttönä kokeilla löytämääni reseptiä mikro-brownielle. Ulkonäkö ei ollut mistään kauneimmasta päästä, mutta se maku! Voi hyvä luoja, ei ois pitäny kokeilla. Nyt oon väsäämässä näitä joka ilta ja näissä on sentään puoli desiä sokeria..
Eli tein tällaisella reseptillä. Jätin suklaapalat pois alkuperäisestä reseptistä, koska jos minulla olisi ollut suklaata, en tällaisia koskaan olisi ruennut väsäämään, kun olisin popsinut suklaan naamaani sellaisenaan...

  • 0,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl fariinisokeria (valkoinen sokeri käy myös, mutta ei ole niin hyvää.)
  • ripaus suolaa
  • 1/8 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl kaakaota
  • 1,5 rkl kasvimaitoa
  • 1 rkl öljyä
Sekoita kuivat aineet pienehkössä mikron kestävässä kulhossa. Lisää joukkoon loput aineet, sekoita ja levitä tasaiseksi. Kypsennä brownieta mikrossa ensin minuutti - tarkkaile leivonnaista koko ajan, ettei se pala! Testaa hammastikulla, onko brownie valmis. Jos tikkuun jää taikinaa, kypsennä brownieta vielä toinen minuutti ja ehkä vielä puoli minuuttia.

Itselläni tuo kypsyi juurikin tuossa kahdessa minuutissa mainioksi. Ja muumimuki oli oiva valinta kulhoksi. Jokin pienempikin ehkä olisi riittänyt...

2 kommenttia:

  1. Hih, en oo koskaan kuullutkaan, että noin voi tehdä brownieta. Aika jännä :)

    VastaaPoista
  2. Hitto, erehdyin testaamaan muumimukilla kans ja tuo todellakin ON HYVÄÄ ^^ se siitä laihdutuksesta...xD

    VastaaPoista