torstai 28. tammikuuta 2010

Sinä ja minä ja syntymättömät lapsemme

Kävin eilen vähän shoppailemassa punaiseen kotiin punaisia lamppuja. Olin jo aiemmin katsellut sopivan yksilön keittiön kattoon ja eilen kävin sen noutamassa Anttilasta.


Se oli hiukkasen retrompi räiskyvän valoshownsa kanssa kuin olin ajatellut, mutta sopii hyvin muutenkin punaiseen asuntoomme. Toinen lamppu olikin sitten aivan heräteostos ja viimeinen laatuaan ja siksi alennetulla hinnalla. Lisäksi nappasin samaan kuvaan vielä taulun, joka mutti tänne aika vasta ja löysi paikkansa sohvan yläpuolelta. (Kuvassa kannattaa kiinnittä huomiota vain siihen tauluun. Ja jos löytää sen niin lamppuun.) Voi vain miettiä, että kuka ei siisti ensin sohvaa, jos aikoo ottaa siitä kuvan blogiinsa...


Sitten röhnöttelin sohvalla ja yritin ikuistaa tämän päiväistä meikkiäni, joka minulle luotiin tänään koulussa koemeikin harjoituksena, mutta kyllästyin ja rupesin pelleilemään kameran kanssa. Tällaista jälkeä siitä vaan tulee...


Kuten kuvasta ehkä näkyy, on tuo alesta bongattu neuleenomainen takki päässyt lemppariksi, kun se roikkuu koko ajan päällä. Syynä on aivan ne seikat, että se on mahdottoman lämmin ja asunto kylmä. +16 astetta.

4 kommenttia:

  1. Lamppu on söpkis ja teidän asunto yks siperia! Onneksi tulette meille lämmittelemään :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva lamppu! Olisi oikein tervetullut myös omaan asuntooni. :)

    VastaaPoista
  3. Anttis: No olipa kiva ku teillä sai vaan hikoilla...

    Christina: Anttilasta löytyy kohtuulliseen 40e hintaan kyseisiä yksilöitä eri väreissä :)

    VastaaPoista