Mitäs tykkäätte?
Vaihdetaanko vanha takaisin?
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Lomapäivä
Tänään halusin kaivella kaapista jotain tosi kesäistä ja sellaista, mitä ei ole tullut käytettyä hetkeen. Käteen tarttui äidin vanha putkulainen kukkatunika, joka sai kaverikseen tutut mustat asusteet. Vaikka sininen ei ole yhtään minun väri ja valkoiseenkin vasta totuttelen, jotenkin tämä tuntuu silti ihan omalta. Lisäksi tunika/mekko on ihan ylimukavaa pehmoista puuvillaa.


Olisiko kenelläkään mitään ehdotuksia, mitä ihmettä tälle tukalle voisi tehdä. Pitäisi löytää joku uusi hyvä kampaaja sillä en pitänyt siitä, missä edellisen kerran kävin. Nyt tämä on vieläpä ihan ylikasvanut ja jotain pitäisi äkkiä keksiä.
Olisiko kenelläkään mitään ehdotuksia, mitä ihmettä tälle tukalle voisi tehdä. Pitäisi löytää joku uusi hyvä kampaaja sillä en pitänyt siitä, missä edellisen kerran kävin. Nyt tämä on vieläpä ihan ylikasvanut ja jotain pitäisi äkkiä keksiä.
Aiheesta ja sen vierestä
päivän asu
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Hyvää syntymäpäivää mä!
Lauantaina vietettiin minun 21-vuotissynttäreitäni. Tarkoitus oli istuskella koko päivä piknikillä isolla porukalla, mutta porukka kutistui vain keskikokoiseksi ja sääkään ei ihan suosinut, joten ulkona ehdittiin olla korkeintaan tunti ja sitten piknik jatkui sisätiloissa olohuoneen lattialla.




Siskon blogista löytyypi hyvin samantapaisia ellei jopa samoja kuvia tapahtumasta.
Siskon blogista löytyypi hyvin samantapaisia ellei jopa samoja kuvia tapahtumasta.
Aiheesta ja sen vierestä
juhlat
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Juhannus
Juhannuksesta vaikka sen verran, että hengasin koko ajan keskiviikkona henkkiksen alesta löytyneessä mustassa paidassa, joka on kiva kotipaita, mutta vyön kanssa tarvittaessa myös vähän skarpimpi.


Mökkeily on maailman parasta hommaa ja kukkien kuvaaminen kans.
Mökkeily on maailman parasta hommaa ja kukkien kuvaaminen kans.
Aiheesta ja sen vierestä
päivän asu,
valokuvaus
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Herkuttelua ja töllöä
Viikonloppuna täällä päästiin vihdoin oikein kunnon kesälomafiiliksiin. Ohjelmassa oli lähinnä syömistä ja telkkarin vahtaamista, olihan sentään kuninkaalliset häät.
Aiheesta ja sen vierestä
päivän asu,
ruoka
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Sopivan nörttiä
Nappasin tänään ihan mahtavan jutun Salonkijuoruja -blogista. Nimittäin tällaisen kaunistuksen ja käytännöllisyyden riemuvoiton.
Se, että hyvännäköiseen mekkoon on yhdistetty jotain näinkin nörttiä uppoaa minuun ihan satasella. Itse kyllä miettisi vielä tuon taskun paikkaa, mutta jos sen mukana saisi iPadin niin käyttäisin tätä joka päivä! Myös miesten versio iPd suit on ihan tyylikäs. Kyseisiä vaatteita myy iClothes.

Oon ihan myyty. Kiitos Ilona :)
ps. Nyt tekee mieli hankkia iPad....

pps. Lakkasin varpaankynnet eka kertaa kymmeneen vuoteen ja milläköhän värillä!
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Shoes is the shoes
Olen tässä haaveillut ja katsellut vähän sillä silmällä jotain hieman asenteellisempia kesäkenkiä, joilla olisi hyvä kävellä. Koska on kyse minusta, kengät olisivat toki mustat ja niissä pitää olla korkoa. Yleensä kiilakorko on kiva kesäkorko ja jostain syystä kuvittelen myös, että niillä on parempi kävellä. Nyt sitten on sattunut silmiin muutamia kaunokaisia, joilla saattaisi olla potentiaalia päästä kenkäkaappiini.

Nämä DinSkon kivat sattui silmään viikonloppuna, kun kuljin liikkeen ohi ja kävin vähän hiplailemassakin kyseisiä yksilöitä. Hinta 49,90 ei välttämättä edes kirpaisisi niin pahasti. Ainut asia, joka mietityttää tuo ohut pohja, jossa ei ole platformia ollenkaan. Tuleeko siitä jalat kipeäksi? Asennetta näistä ainakin löytyisi.

Näissä kiiloissa on ratkaistu minusta ihan onnistuneesti peeptoe-kenkien ongelma. Suomen kesässä kun nilkkureita on vähän turhan lämmin käyttää ja välivuodenaikoina varpaat kastuu moisissa. Verkkokangas tuo kivat vibat ja nämä ovatkin suosikkini tällä hetkellä. Bongasin nämä jo viime kuussa Ellestä ja ovat Biancon kengät 59e.
Sitten vielä hauskuutukseksi Finnish Design Shopissa myytävät Onni - Woodpecker -kengät, joissa on todella hauskasti aseteltu nauhojen paikat. Näitä saa myös puun värisinä ja nahkanauhoilla. Hintaa näillä kuitenkin on 129e.Mitkäs oli teidän suosikit näistä kiiloista vai onko vielä parempia ehdotuksia?
Aiheesta ja sen vierestä
kengät
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Summer is crazy
Viikonloppu on ollut ihan mahtava.
Käytiin piknikillä


Syötiin siellä kiinalaista

Kilisteltiin kesän kunniaksi

Ja grillattiin vuohenkjuustopurilaisia.

Ei olisi parempaa viikonloppua voinut toivoa ihanien ihmisten seurassa!
Aiheesta ja sen vierestä
ruoka,
viikonloppu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)