lauantai 19. helmikuuta 2011
Lukuinto
Pitenevät päivät ja lisääntyvä valo ovat innostaneet taas lukemaan pitkästä aikaa ihan oikeasti kirjoja. Niimpä lisäsin tuonne sivupalkkiin tuollaisen "Yöpöydällä" -kohdan, jossa näkyy aina kulloisellakin hetkellä menossa olevat kirjat. Kuvaa painamalla pääsee aina kustantajan esittelyyn kirjasta, jos sellainen on jostain löytynyt. Voi olla, että joskus se menee myös arvosteluun tai johonkin muuhun kivaan linkkiin. Kannattaa kokeilla :) Itse en jaksa kirjoitella kirjoita mitään esittelyitä tai avosteluita, koska ne nyt ei vaan satu olemaan oikein mun juttu. Joku muu on kuitenkin kirjoittanut niistä jo paljon paremmin ja mielenkiintoisemmin.
Aiheesta ja sen vierestä
kirjat
perjantai 18. helmikuuta 2011
4-vuotias on jo iso tyttö
Tänä aamuna hieman väsyttää. Eilen oli nimittäin Olivian 4-vuotissynttärit ja pitkäänhän siellä meni. Pitkään torstai-illaksi, mutta töihin selvittiin kuitenkin. Itsellä ei kameraa ollut mukana, mutta näköjään ainakin facebookissa näyttää olevan tunnelmakuvia. Ruoka oli kyllä yksi illan parhaista jutuista ehdottomasti! Flow oli järjestänyt meille kasvispöperöt, jotka kyllä näytti kelpaavan todella hyvin kaikille.
Aiheesta ja sen vierestä
juhlat
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Tik tok
Viimeisin eBay-löytöni oli tämä ihastuttava hopeinen taskukello pitkässä kaulaketjussa. Kultareunainen kelloni on hallinnut viime aikoina niin paljon, että tuntui vapauttavalta pukea tuo tänään kaulaan ja pujottaa kaikki hopeasormukset sormeen.

maanantai 14. helmikuuta 2011
Hyvää ystävänpäivää!
Mainiota ystävänpäivää ystäväiseni!

Vaikka en tunnekaan teitä kaikkia, niin olette silti tärkeitä!
Aiheesta ja sen vierestä
juhlat
perjantai 11. helmikuuta 2011
The Green Dress
Tänään osallistuin The Green Dressillä pieneen tilaisuuteen, jossa haluttiin esitellä uusimpia myyntiin tulleita merkkejä ja Jani Toivola puhui hieman ekologisten vaatteiden tulevaisuudesta. Ja herkkuja siellä kyllä olikin! Niin ravinnollisesti kuin silmänilonakin. Se on ihan käsittämätöntä, mistä sinne on löydetty niin täydelliset merkit myyntiin. Esimerkkinä nyt vaikka Bllack Noir, Camilla Mikama ja Erika Weiner, joista viimeisin tekee hyvin kauniita ja persoonallisia koruja.

Oli mielenkiintoista kuulla siitä, miten liikkeisiin valitaan merkit ja minkälainen prosessi se on. Kuka tahansa ei nimittäin tuotteitaan sinne saa. Eilen oli avattu jo kolmas Green Dress -liike, Tampereelle. Toivottavasti näitä tulee vielä paljon ja ympäri Suomea.

Lisää viittamaista
Aikaisemmin haaveissani siintänyt viittaprojekti sai tänään huipentumansa. Tänään oli nimittäin postiin saapunut viittani, jonka huusin viime viikolla eBaysta. Betty Jackson -viitta irtosi 30 eurolla postikuluineen ja saapui neljässä päivässä. Olen hieman onnellinen, minä pieni materialisti.
Viitta on villakangasta ja oikein mainiossa kunnossa. Ainoa puute on huputtomuus. En voi piiloutua suuren hupun sisään hämyilemään. Miettikää miten hyvältä tuo näyttää edellisen postauksen kenkien kanssa!

Viitta on villakangasta ja oikein mainiossa kunnossa. Ainoa puute on huputtomuus. En voi piiloutua suuren hupun sisään hämyilemään. Miettikää miten hyvältä tuo näyttää edellisen postauksen kenkien kanssa!
Aiheesta ja sen vierestä
ostokset,
uudet vaatteet
maanantai 7. helmikuuta 2011
Biancon kevät 2011
Kävin katsastamassa Biancon tänään liikkeisiin tulleen kevätmalliston ja tykkäsin kyllä näkemästäni. Siellä oli monia kaunokaisia, jotka olisin voinut kotiuttaa. Esimerkiksi nämä.

Sain kuitenkin valita yhdet kengät ja mukaan lähti nämä Canden bootsit. Ilmeisesti maailmaa valtaava Swedish Hasbeens -villitys on jollain tavalla vaikuttanut myös minuun, sillä puupohja näytti todella kauniilta. Maltillisesti kuitenkin valitsin tumman sävyn. Nahan kulunut tekstuuri myös miellyttää suuresti ja ylivalotinkin kuvia vähän, että tekin näette sen. Hämmentävää, että on valinnut mitään niistä kivoista kiilakoroista, joita siellä oli.

kengät
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Mielihyvää
Viikko hujahti johonkin muiden pukeutumista ajatellen, niin omaan eikä ole jaksanut eikä ole ollut kiinnostusta panostaa. Enkä panostanut vielä viikonloppunakaan. Eilen olimme juhlimassa Bob Marleyn syntymäpäivää Tavastialla Reggae Snowsplashissa - eikä sielläkään tarvinnu miettiä, mitä päälleen laittaa. Joten, ei asukuvia, ei mitään muutakaan, mihin olisi kulutettu ajatuksia. Ainostaan pari kuvaa Jukka Pojasta ja Raappanasta. Ihanan rentouttavaa.

Aiheesta ja sen vierestä
viikonloppu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)