Sakkolihan ensituntemuksia

Varoitus: saattaa sisältää puhetta urheilusta ja huomattavia määriä avautumista. Hieman ehkä myös selittelyn makua on ilmassa.

Ajattelin tehdä hieman selontekoa viimeisestä kahdesta viikosta. Ne nimittäin tuntuvat lähes kuukaudelta. Tänään 17.9. olen harrastanut roller derbyä virallisesti n. 17 päivää ja ne ovat kyllä huikeat 17 päivää.
Aloitin loisteliaan rollergirl-urani flunssassa ja siksi ainoastaan kahden tunnin ulkoluistelutreeneillä. Loput kaksi tuntia istuin katsomassa jarrutusharjoituksia sisällä. Illalla oli vielä luvassa Team USA vs. Team Finland -ottelu, joten derby-päivässä oli pituutta. Yleensäkin viikonloppuni ovat kuluneet n. 15 tuntia päivässä jollain roller derbyn tasolla. Arki-iltaisin vain kahdesta kolmeen tuntiin. Lähes joka päivä.

Samalla, kun olen oppinut, mitä kipu on, olen oppinut myös hienosti jarrutuksia, hittausta, kaarreluistelua ja kaatumisia. Nopea en ole ja sakkokurssistamme suurin osa luistelee paremmin kuin minä. Vaan voi vitjat sitä tunnetta aina, kun hoksaa jonkun uuden jutun ja kikan! Useimmiten treeneihin raahautuminen tuntuu tuskastuttavalta pitkän työpäivän jälkeen, mutta kyllä se siellä palkitaan. Riemuja hyvä olo valtaavat, kun saa nauttia hyvästä seurasta ja oppimisen tunteesta. Tätä voisi kai kutsua siksi kuuluisaksi rakkaudeksi lajia kohtaan.

Viikonloppuna jouduin jättämään harjoitukset väliin, koska olin juhlissa pohjoisessa. Ja tuntuu kuin en olisi harjoitellut viikkoon! Kipitin eilen vielä kotiintulon jälkeen pienelle lenkille, että sain purettua liikkumisvimmaa. Juoksukin sujuu jo paremmin parin viikon tehotreenin jälkeen. Uskokaa tai älkää, että minä puhun tämmöisiä.
Työkaveri erehtyi kysymään tänään töissä jotain roller derbystä ja lopulta hän alkoi näyttää siltä, että tukkisitko jo turpasi. Villiintyminen on siis aivan totaalista.

Huomenna olisi luvassa taas ulkorullaillua, jos sää sallii. Jatkoa seuraa...