keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Teet minusta liian varovaisen, jotenkin lamaantuneen

Miksei minun blogi päivitykään itsestään?

Eikä mun elämässäkään ole kyllä tapahtunut kovin mitään tänne raportoimisen arvoista. Päivän asut ovat olleet niin mukavuuskamaa, että niitä ei kukaan halua katsella ja kuvaaminenkaan ei pimeydessä ole huvittanut. Tänään tosin voisin kokeilla kuvata villejä The Mist -henkisiä kuvia, sillä koko Kajaanin on vallannut mitä sankin sumu, joka osaa olla omalla tavallaan ihanan tunnelmallista. Samalla ehkä vähän pelottavaa.. Lumet suli kokonaan pois -hehkutin ilmeisesti liian aikaisin talvea.

Sen verran aiheen suunnalta, että itsenäisyyspäivän aikaan olen menossa erään irc-kanavan viikonlopun yli kestävään miittiin ja teemaksi oli valittu, että kaikki pukeutuvat joksikin sarjakuva/peli/elokuvahahmoksi. Itsellä oli ideat vähän hukassa, mutta yhdistinkin tähän riemuun sitten sen, että olen jo jonkin aikaa vakavissani kuolannut korsetteja eBaysta. Niimpä laitoin sitten tilaukseen tällaisen kaunokaisen.


Suunnittelin jotain Moulin rouge tyyppistä kostyymiä, jos saan alaosankin valmiiksi tässä vielä :D Ehkä korsetista olisi myös pikkujouluihin ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti