keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Kuopiossa
Reipas viikko sitten tuli käytä scrimmaamassa Kuopiossa kajaanilaisten neitosten kanssa. Tämä oli useimmille ensimmäinen scrimmage ja tuomareitakin oli vain kolme. Ennakko-odotuksista huolimatta emme saaneetkaan aikaa kaaosta, vaan ihan oikean näköistä pelaamista.
Kaikki kuvat ©Matti Jumpponen
Teippiä ja pilli
Viime aikoina elämään on kuulunut aika pitkälti nämä kaksi asiaa. Viikonloppuna pääsee taas piiskaamaan lisää tyttöjä Kajaanin suunnalle uuden pillin kanssa.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
tiistai 19. maaliskuuta 2013
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Alkuviikon iltapuuhat
Tällä viikolla otin iltapuhteeksi tuunata itselleni asun lauantain bootcampin jatkoille, ihastua kauniisiin koruihin, leikata ja ommella meidän joukkueelle muutama helmet cover ja varmaan jotain muutakin tuli vielä askarreltua.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Ei mitään uutta länsirintamalla
Koska täällä ei näytä tapahtuvan vieläkään mitään kovin ihmeellistä, niin laitampa kuvia pääsuojani elinkaaren tämänhetkisestä olotilasta. Viimeksi siinä ei tainnut olla mitään ylimääräisiä merkintöjä. Joskus vois kuvaillakin jotain. Kamera on viime aikoina pysynyt aika tiiviisti pölyttymässä.
perjantai 25. tammikuuta 2013
Roller derbyn Suomi Cupin avaus
Illan otteluthan menivät seuraavasti:
Kouvola 237 - 165 Tampere
HRD 486 - 45 Lahti
Kallio 478 - 194 Turku
Medän tytöt rokkasi taas ja meininki oli aivan mieletön. Pasilan urheiluhalli meinas revetä liitoksistaan kaikesta siitä derby-kansasta ja jännityksestä.
![]() |
| Kuva: Carlos Marko-Tapio |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













