sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Open mind for a different view

Viikonloppu on ollut ihan huippurentouttava. En ole tehnyt juurikaan mitään. Kävin pari kertaa lenkillä, katsoin paljon rästiin jääneitä sarjoja ja nukuin minkä ehdin. Ajattelin vähän päivitellä tännekin pitkästä aikaa kuulumisia, kun en ole oikein muistanut ja inspiraatiokin on vähän hukassa, kun kaikki luovuus valuu kouluun..

Aloitetaan vaikka ihanasta muovirusetista, jonka ystävä bongasi kirppikseltä joku aika sitten, mutta huomasi itselleen sopimattomaksi. Ja näin ollen minä sain tuon kivan kaunistuksen :)


Sitten DIY-projektini, jota olen haudutellut mielessäni jo jonkin aikaa. Kaikki muistanevat räjähtäneen laukun tapauksen? Päätin kokeilla josko saisin tehtyä kyseisestä laukusta itselleni jonkinlaisen makkarankuoren ja tsadam! Tässä lopputulos


Laukku oli juuri sopiva lantion leveydekseni ja pohjan lähdettyä irti parit muotolaskokset ja vyötärökaitale kiinni niin meillä on valmis hame kivoilla sirkkakoristeluilla. Vähän lyhythän se on ja sopimaton pyörilyyn, mutta ehkä keksin sille vielä joskus jonkun käyttötarkoituksen. Kovin kestäväkään hame ei varmaan tule olemaan. Mutta jos se palvelee minua edes yhden bileillan niin olen tyytyväinen.

Tässä vielä tämän päivän asua, jossa hiimailin isänpäiväpäivällisellä. Päätin lisätä vähän metallia ja nahkaa vanhan tylsän rokseri-mekon kaveriksi ja kivahan siitä saatiin taas :)



Oon muuten jostain syystä ihan järjettömän ihastunut tällä hetkellä sellasiin länkkärihenkisiin asusteisiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti