maanantai 8. kesäkuuta 2009

Pieniä kissanpäitä


Äitillä kasvaa mökillä hillittömästi raparpereja. Lapsena niitä aina pakastettiin ja äiti laittoi minut ja siskoni leikkaamaan niitä palasiksi. Se oli alussa kivaa, koska raparperin palasethan muistuttavat hieman pieniä kissanpäitä. Lopulta se alkoi kuitenkin käydä tylsäksi ja hankalaksi ja inhottavaksi, mutta pakko oli kaikki pakastaa mitä sieltä maasta oli irrotettu.


Nyt kesä ei tunnu kesältä, jos ei pakasta raparpereja. Tänään minulla oli siis oma Operaatio Raparperi ja lopputuloksena oli yhdeksän pientä pussia pieniä kissanpäitä pakastimessa ja voin tulevan vuoden palkita itseni tekaisemalla herkullista raparperipiirakkaa useaan otteeseen. Raparperiraparperiraparperi - on muuten pirun vaikea sana sanoa ääneen. Ainakin jos on ärrävika.


Ja illan biisinähän on raikunut jo noin tunnin verran looppina Leevi And The Leavingsin Raparperitaivas.

4 kommenttia:

  1. Et voi edes kuvitella paljon mun tekee nyt mieli raparperiä! rakastan sitä, mutta vain tuoreena ja itse poimittuna :D

    VastaaPoista
  2. Mulla osui vain toinen oikein, koska en itse päässyt poimimaan noita, mutta takuutuoreita kyllä olivat. Ja kyllä ne olivat noms. ^^

    VastaaPoista
  3. Ne on ihan kissannäkösiä! Raparperikiisseli on niin hyvää...

    VastaaPoista
  4. Nooruska: Totta! Sitä kelpaakin nyt mussutella, kun pakastin on pullolaan raparperia :D

    VastaaPoista