keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Pikaruokaa ja pikapukeutumista

Kuinka uuvuttavaa elämä voikaan hetkellisesti olla. Tuntui, että kuolen, kun tänään juoksin töissä kuin pieni pupu. Ja olin vielä luvannut lähteä lenkille sisko-Ässän kanssa. Onneksi piristyin jostain taikaiskusta niin paljon, että jaksoin lähteä ja kyllä kannatti. Mielikin on parempi pienen liikunnan jälkeen.

Oli kai tarkoitus syödä vähän hienommin tänään, mutta lopputulos oli Hesburger. Ei mitään valittamista kyllä. Voi sielläkin aina välillä syödä. Asuksi nykäisin päälleni elloksen kukkatunikan, joka sai esittää mekon virkaa sekä mustan kietaistavan vyön, jolla on aivan oma tahto ja menee sinne minne haluaa, eikä laskeudu ollenkaan nätisti.

Onhan se hieman säädyttömän lyhyt, mutta tämän kerran annoin itseni esitellä ihania jalkojani kaikille! Tuo mekko tuli bongattua elloksen alesta ja hintaa taisi kertyä huimat 11e. Rakastuin hippikuosiin ja edessä oleviin pieniin taskuihin. Nyt on ainakin yksi hyvä ja virallinen kesävaate lämpimiin päiviin - jos tänne pohjoiseen joskus sellaisia tulee... Väri on jotain keltaisen ja limen väliltä.

Toivottavasti ensi viikonloppuna on hyvä sää. En nimittäin malta odottaa, että saisi vain olla ja löllötellä. Vaikkapa uudessa kesämekossa. Liika kiire ei ole tarkoitettu ihmiselle.

6 kommenttia:

  1. Ei tuo minusta liian lyhyeltä näytä. Tai sitten kuva hämää :) Ihana kuosi.

    ps. meidän muutto oli ilmeisen railakas kun saatiin siitä pyyhkeitä tänään..

    VastaaPoista
  2. Ooo! Minkälaisia ja keneltä ja häh?!

    VastaaPoista
  3. Talonyhtiöltä tuli A:lle aika ilkeä puhelu ja tänään vuokranantaja soitti ja vaati puolenkuun vuokraa korvaukseksi..metelistä???!!

    VastaaPoista
  4. Aika joo. Hirtti kiinni aika pahasti ;)

    VastaaPoista
  5. Tuo mekko on tosi ihana! Kaunis kuosi ja malli, eikä näytä liian lyhyeltä. Sulonen! :)

    VastaaPoista