maanantai 20. kesäkuuta 2011

Varpulitossut

Paras ostokseni hetkeen on ehdottomasti ollut Vibram Fivefingers.
Olin jo pitkään haaveillut näistä ja kun luin Marian hankkineen kyseiset töppöset miehekkeensä kanssa, olin vakuuttunut. Minua kiehtoo näissä erityisesti jalan asento ja tavallaan se luonnollisuus, joka näiden mukana tulee askeleeseen. Kuin kulkisi "alkuperäisissä" kengissä.


Kerran juoksulenkillä käyneenä en osaa vielä sanoa paljonkaan. Olen lukenut paljon siitä, miten jalat saattavat kipeytyä alussa, kun askel on erilainen kuin tavallisilla kengillä. Itse en kuitenkaan tätä huomannut, vaan päinvastoin. Yleensä jalkapohjani kipeytyvät juoksemisesta, kävelemisestä ja kaikesta hyppimisestä, vaan ei näissä. Lenkkeily oli lähinnä uusi kokemus, kun jaloissa tuntui kummalliselta.


Vapauttavilta nuo Fivefingersit ainakin tuntuivat. Jalat olivat niin kevyen tuntoiset, että teki mieli hypellä vain eteenpäin lenkkipolulla. Polku tosin oli hieman huonosti valittu ja isoimmat kivet pistelivät ikävästi pohjan läpi. Yritän siis tästä eteenpäin etsiä pururatoja.


Voin raportoida kyllä lisää, jahka olen testaillut tossuja vähän enemmän ja saanut kokemusta, millaista elämä näiden kanssa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti