tiistai 17. marraskuuta 2009

En niele tuskaa, vaan shamppanjaa virtanaan

Viikonlopun hiljaiseloni ei johtunut suinkaan siitä, ettei olisi ollut kirjoitettavaa tai haluja kertoilla juttuja vaan se, että olin Helsingissä. Koulun puolesta siis meidät raahattiin (jep, aivan väkisin saivat repiä mukaaan) muotimessuille Helsinkiin ja siinä samalla sitten käytiin vähän shoppailemassa sun muuta mukavaa.

Lähtö oli torstaiaamuna kamalan aikaisin ja iltapäivällä oltiinkin jo turhautumassa Ikeassa. Ostin raastinrautakippoja...

Perjantai oli pyhitetty täysin shoppailulle ja minä kitisin tuttuun ja totuttuun tapaan jo alle kahden tunnin jälkeen, että haluan kotiin. Olen varmaan maailman huonoin nainen, kun en jaksa juosta kaupasta toiseen. No tarttui sieltä jotain tietenkin mukaankin ja kerran Vegabondin liikkeen ohi käveltyäni oli pakko palata ja napata ne kauan kuolatut Thelmat sieltä mukaan.


Ja koska kengät söivät shoppailubudjetin lähes kokonaan, ei juuri muuta mukaan tarttunutkaan. Ginalta vyö ja parit leggarit tuli kans ostettua, joista semikiiltävät wetlookit perjantain hotellibileasussa ja hotellihuoneen keltaisessa valossa.


Tytyy vielä huomauttaa, että nuo thelmat kun laittaa jalkaan niin tuntuu aivan ku pumpuliin jalkansa upottaisi. Jokaisen euron arvoiset ovat kauniin ulkomuotonsa lisäksikin vielä.

Lauantaina muotimessuilla minulla ei jostain typerästä syystä ollut kameraa mukana. Pettymyshän ne olivat ja ei siellä juurikaan kuvattavaa olisikaan ollut. Sain sieltä kuitenkin jonkinlaisen inspiraation, jota olen tässä nyt alkuviikon työstänyt ja kuluttanut kilokaupalla piirrustuspaperia. Jään innolla odottamaan, mitä kaikkea päässäni vielä oikein syntyy...

2 kommenttia:

  1. Raastinrautakipot on parhautta :D

    Onko nuo legginsit sellaiset kun minullakin?

    VastaaPoista
  2. En muista ihan tarkkaan millaset sulla on, mutta luultavasti :)

    VastaaPoista